Sivut

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Liukuvärjäys kotona







Halusin pitkästä aikaa tehdä jotain uutta hiuksilleni. Olen aina halunnut suklaanruskeat hiukset vaaleilla raidoilla. Melkeinpä suklaanruskeat / tummanblondit minulla oli jo valmiiksi.
Ajattelimpa kokeilla ensimmäistä kertaa uutta hiustenvärjäys hittiä; liukuvärjäystä.
Ostin Elea(kullanvaalea) hiusvärin tyven värjäämiseen ja Lorealin hittituotteen liukuvärjäykseen.

Löysin mainiot ohjeet liukuvärjäyksen tekoon TÄÄLTÄpäästävarpaisiin
Ensikertalaisena en halunnut / uskaltanut värjätä liian "ronskisti", joten yllämainitussa linkissä on mainiot ohjeen kevyeen liukuvärjäykseen.


 Jaoin jakauksen molemmin puolin n.pari senttiä hiuksista ylös kiinni.
Jaoin värjätyksi tulevan osion erilleen ja alimmaiset hiukset laitoin ponnarille.

Väri alkoi vaikuttamaan samantien(liian kärsineet ja aukinaiset hiukset), joten en antanut värin olla hiuksissa kuin n.20min
Ätäkkää tavaraa ainakin (ikkunan alla kävin haukkomassa henkeä välillä) : D

Väri oli helppo levittää mukana tulleen harjan avulla, mutta hiukseni menivät nopeasti takkuun, joten jouduin latvoihin levittelemään väriä myös käsin.


Tässäpä lopputulos:










Onnekseni löysin mainion vinkin liukuvärjäykseen. Sillä jos olisin laittanut väriä jokapuolelle latvoihin, olisi kontrasti & väriheitto tullut liian suureksi. Hiukseni imaisivat värin samantien, joten ne vaalenivat erittäin hyvin. Tottakai tyveen jäi hieman sellaista oranssihtavaa väriä, mutta tämähän on liukuvärjäys ;) Eikä ne tuolla muiden hiusten alla haittaa mitään!

Itse ainakin pidän tästä väristä ja tyylistä. Se on erilainen. Suosittelen kyllä muillekkin.

Mielipiteitä? Kokemuksia?

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää:) laitoin linkin mun blogista tähän tekstiin. Onhan okei?

    VastaaPoista
  2. On okei ! :)
    Laitoin myös sinun blogista "ohjeet" tähän tekstiin.

    VastaaPoista
  3. Kivasti onnistu ja värisävy on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) hieman näyttää siltä, että tyveä olisi voinut värjätä tummemmallakin..

      Poista
  4. Tuleeko tossa paketissa mukana toi harja?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä, paketissa mukana tulee tottakai väri, hanskat, hoitoaine ja tuo harja :)

      Poista