Sivut

torstai 17. heinäkuuta 2014

Asunnosta kodiksi, (sisustushömppää)


Muutosta on kulunut nyt jo reilu 3kk. Koti alkaa näyttämään kodilta, meidän näköiseltä.
Halusin tehdä postauksen, jossa on kuvia asioista / esineistä kotoamme joista pidän eniten.

Meidän sisustustyylimme on aikalailla vapaa, mutta selkeästi huomaa, että jokaiseen huoneeseen on tullut "oma väri" / tunnelma. Jokainen huone on erilainen ja omanlainen.

Pyrin ottamaan aina miehenkin mielipiteen huomioon sisustaessa, sillä tämä on yhteinen kotimme. Kodin tulee olla meidän näköinen ja sellainen jossa viihdymme. Emme kumpikaan ole erikoisen siivoushulluja. En jaksa stressata jos jossain on sotkua tms. Se kuuluu elämään ja mielestäni kodissa saa näkyä elämisen jäljet. "Siivoaa sitten kun siltä tuntuu" - asenteella mennään.



Eteinen;

Eteisen sävyt ovat hillityt (valkea, musta ja beige)



Mieheni tekemä IHANA arkku (kengät saa hyvin piiloon)






Vierashuone;


Vierashuoneemme pääväri on punainen. Ja sisustustyyli on aika sekalainen kyseisessä huoneessa.


Vierashuoneen seinää koristaa mieheni muutama frisbee. Mutta tämä on mielestäni niistä hienoin !



Valkeaa seinää koristaa myös ihana taulu.



                                                        Seinälippu.




Makuuhuone;



Ihanin huone, valtakuntamme! :D
Makuuhuoneemme päävärinä on ruskea. Sitä esiintyy makuuhuoneessa erisävyinä.
Pidän makuuhuoneestamme paljon. Jotenkin sen tunnelma on ns."mökkimäinen?"



(sytkäri)



 Makuuhuoneen seinää koristaa herkän romanttinen taulu.




Paras osa makkaristamme; sänky ja ihana sängynpääty!
Sängynpääty on lavaste ovi (ei siis oikea) . Mainio sisustuselementti! Ovi antaa varmaankin makkariin sen mökkimäisen tunnelman.




Keittiö;

Keittiössämmekin on oma väri, violetti.

                 Entinen asukas oli jättänyt kivan
                     koristeen! ;D



Olohuone;


Asuntomme valoisin huone sai tummaa väriä, (mustaa, harmaata ja hieman valkoista) kalusteet olohuoneessa ovat tumanpuun erisävyiset ja sohva on tummansininen (joka tulee vaihtumaan joskus uuteen eriväriseen!)
Olohuoneessa tulee vietettyä eniten aikaa, joten on tärkeää että olohuone miellyttää.

Meillä jokainen seinä on siis tylsän valkea.. Mutta toisaalta se on hyvä, sillä asunto on todella valoisa. Asumme 5.kerroksessa, joten valokin tulee sisään aivan erilailla verrattuna edelliseen rivitalo asuntoomme.
Tauluilla saa paljon piristystä valkeisiin seiniin.




                   Minä ja hän <3










Parveke;

Nyt kun meillä ei ole enää takapihaa, niin tavoitteenani parvekkeelle olisi saada tuotua pihamaista tunnelmaa. Niinkuin aika moni tietää, niin rakastan luontoa.
Haluan, että parveke on tila, jossa tuntee olevansa ulkona. Tottakai se on myös vähänniinkuin "lisähuone", oma erillinen tilansa.

Pavekkeella meillä on pyöreä lasipöytä ja kaksi tuolia. Sekä sisustushömppää. Eilen sain vihdoinkin aikaiseksi ostettua eläviä kasvejakin parvekkeelle!



                  Helppohoitoinen Ikean kaisla tekokasvi.



                                                                    Eilen ostamani ihanat kasvit, ja valmiiksi
                                                                    ruosteisiksi kulutetut ruukut.
Kasveilla saa
                                                                    paljon aikaan ja uudenlaista ilmettä.



Asuntomme on meille mieleinen.
Paljon uutta haluaisin kotiimme ja sisustaa huoneet loppuun .. mutta ajan kanssa sitten, pikkuhiljaa. :)

Home sweet home<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti